Suppailu

Sup-lautailu eli tuttavallisemmin suppailu on nopeasti yleistyvä laji. Somessa on kesäisin lähes päivittäin tuttavien postailemia kuvia kauniista järvi- tai jokimaisemista. Kuvissa näkyy  tyyni  vedenpinta ja sininen, huoleton taivas kumpupilvineen. Erityisesti iltaisin suppailemassa käyneet ottavat kuvia ilta-auringosta ja kauniista maisemista auringon laskiessa.  Kuvassa näkyy myös usein myös sup-lauta tai ainakin sen kärki. Teksteissä kerrotaan miten rauhoittavaa ja jopa meditatiivista on lautailla tyynellä järvellä tai tehdä jokiretkiä. 

Kuvat ja tekstit saavat lajista mitään tietämättömän kiinnostumaan. Voisiko tämä olla myös minun lajini. 

Mitä on sup?

Sup on lyhenne englannin kielen sanoista stand up padling. Vapaasti suomennettuna melontaa seisten. Se kuvaa hyvin toimintaa.  Sup-lauta muistuttaa surffilautaa jota melotaan pitkällä melalla yleensä seisten. Usein näkee suppailijan melovan myös polvillaan istuen. Tämä on yleensä nautiskelijan ja aloittelijan tyyli, ennen kuin rohkeus ja tasapaino riittää nousemaan laudalla seisoma-asentoon. 

Sup-lautaan on mahdollista hankkia selkänojallinen istuin, jolloin laudasta tulee eräänlainen kajakki. Istuma-asento voi olla hyvä vaihtoehto jos tuntee tasapainoilun seisoen olevan liian haasteellista. Lisäksi pitkillä suppailureissuilla voi olla mukava edetä välillä myös istuen ja lepuuttaen jalkoja.  Jos koko suppailureissu on aikomus tehdä istuen, toimii sup-lauta ikäänkuin kajakkina. Tällöin tavallisen melan asemasta kätevämpi voi olla kajakkimela.

Nortik Allround Fiberglass 4-osaa Melan lapa on lasikuituvahvisteista nailonia, varsi lasikuitua. Lapakulmaa voi säätää.

Sup-lautoja on moneen lähtöön. Pumpattavia lautoja, kilpalautoja, retkilautoja. Myös tukevampia ja leveämpiä lautoja esimerkiksi suppailuun kahdelle.  Helppokäyttöisempiä ja monipuolisimpia ovat all-round – laudat, jotka soveltuvat kenelle vain ja erilaisiin ympäristöihin niin meri- järvi- kuin jokiolosuhteisiin.

Lautoja valmistetaan puusta, hiilikuidusta ja pvc:stä. Mitä enemmän laudan valmistuksessa on käytetty hiilikuitua, sitä kevyempiä ja myös kaikista helpoiten rikkoontuvia ne ovat. Toisaalta kevyttä lautaa on helpompi liikuttaa ja vauhdin saa helpommin nopeaksi.  Sup-lautoja on kahta eri tyyppiä, ilmatäytteisiä ja kovia. Ilmatäytteisen laudan hyvä puoli on, että se on kevyempi, sen  saa pakattua pienempään tilaan ja kuljetettua helpommin. Kovan laudan hyvä puoli on parempi tuntuma meloessa. Lauta on painavampi ja vakaampi ja liukuu paremmin veden pinnalla. Tekniikka tosin kehittyy kaiken aikaa ja tänä päivänä varsinkin laadukasta ilmatäytteistä lautaa ei heti erota kovasta laudasta. Ilmatäytteisen laudan saa nopeasti käyttökuntoon, aikaa siihen kuluu 5 – 15 minuuttia. Ilmatäytteisen laudan heikko puoli on useammat rikkoutuvat osat kuten venttiilit ja liitokset. Laadukkaissa laudoissa mukana tulee korjaussarja ja vaihdettava venttiili. 

Myös meloissa on samoja valmistusaineita kuin laudoissa: puu hiilikuitu ja muovi. Kuten laudassa, myös melassa toimii sama sääntö. Mitä kevyempi mela, sitä nopeammaksi saa vauhdin. Esimerkkinä hiilikuituinen, kaksiosainen sup-mela Starboard Enduro Carbon. Mela on kevyt ja siinä on portaattomasti säädettävä varsi. Jäykkä ja isokokoinen lapa yhdistettynä kevyeen painoon mahdollistaa tehokkaan melan käytön. Tämä on ensiluokkainen ja tukeva mela. Tämän mailan mukana on myös kierrätysmuovista valmistettu roskanpoimija jolla voi kerätä jätteitä vedestä! Näin voit hyvin huomioida luonnon kauniina säilymisen.

Starboard Enduro Carbon 29MM 2 PCS ADJ CARBON S35 – SUP-mela

Miten suppailla?

Sup-laudalle noustaan ja ryhdytään melomaan keskellä lautaa seisten. Jalat noin hartioiden levyisessä asennossa siten että varpaat osoittavat eteenpäin, polvet joustaen.  Melominen ei edellytä erikoisia ennakkotaitoja, vaan hommaan pääsee sisälle usein muutamien ensivetojen aikana. Maastohiihdon tasatyöntö on lähellä melontatekniikkaa. Siinä vatsalihakset pääsevät mukavasti töihin. Melaa pidetään käsissä leveähköllä, tukevalla otteella. Melassa toinen puoli on kupera ja toinen kovera. Kupera, eli pyöreämpi puoli osoittaa melottaessa menosuuntaan. Ns. kuppiosa on tulosuuntaan päin.   

Sup-lauta on yllättävän vakaa ja tasapaino löytyy helposti. Se on helpottava tieto ensikertalaiselle. Kun veden pinta on tyyni, on laudan päällä pysyminen helppoa. Jos käy niin että laudalta tipahtaa, on takaisin kiipeäminenkin helppoa laudan vakauden vuoksi. Tässä kohtaa tulee sana “mutta”. Vedenpinta ei ole aina peilityyni. Jonkinlainen veden liike on hyvin tavallista, Tuulenpuuska tai kauempana ohi menevä vene tuovat veden pintaan aaltoilua. Kova tuuli tai isommat aallot eivät ole mukavia ja monet jättävät suppailun silloin väliin. Jos suppailua harrastaa, näihinkin ilmiöihin törmää. Oma tuntemus tilanteen hallinnasta vaikuttaa sen kertaisen suppailuretken jatkamiseen. Ukonilmalla ja kovalla sateella on tosin aivan järkevääkin rantautua ja odotella parempaa ilmaa. 

Mitä suppailu maksaa?

Sup-lautoja voi vuokrata useista eri paikoista. Lähes jokaisessa kaupungissa ja järven rannalla sijaitsevassa kylässä on nykyisin jonkinlaista vuokraustoimintaa. Lautoja vuokrataan joko tuntihinnalla joka vaihtelee noin 20€ molemmin puolin, tai päivävuokrana joka on noin 40€ molemmin puolin. Laudan voi vuokrata joissain paikoissa myös useammaksi päiväksi jolloin vuorokausihinta jää hieman pienemmäksi. Hinnoissa on paikkakuntakohtaisia ja sensonkikohtaisia eroja. 

Sup-laudan vuokraus tapahtuu joko kyseisen firman verkkosivujen kautta tai menemällä suoraan lautoja vuokraavaan paikkaan. Vuokraukseen sisältyy yleensä lauta, mela ja kelluntaliivit. Yleensä sup-laudan vuokralleantajaa kiinnostaa minkä verran vuokraajalla on suppailukokemusta. Tämän perusteella ennen veteen menoa saa ohjeistuksen. 

Tarjolla on myös alkeiskursseja ja retkisuppailua, kannattaa selvittää oman paikkakuntasi tarjonta! Näissä tapahtumissa on toisinaan mahdollisuus lainata sup-lautaa mutta jos omistaa jo oman laudan, on se tietysti käytettävissä.

Sup laudan hinta

Oman sup-laudan hankinta on noin 300€ – 3000€ investointi. Siksi ennen oman laudan hankintaa olisikin hyvä kokeilla suppailua rauhassa ja päättää sen jälkeen kuinka aktiivisesti aikoo harrastusta jatkaa. Kuten muissakin välineissä, ensimmäistä halvinta vastaantulevaa lautaa ei kannata heti ostaa. On hyvä selvittää ensin itselleen mitä ominaisuuksia laudalta toivoo. Missä aikoo suppailla ja kuinka paljon. Lisäksi laudan valintaan vaikuttaa suppailijan oma paino. Kun tietää mitä etsii, saa oikeanlaisen laudan ja  juuri sinun  käyttötarkoitukseesi sopivan. Hyvä on pohtia myös, haluaako hankkia uuden laudan joka vuosi, vai ostaako kerralla laadukkaan ja kestävän sup-laudan jolla voi harrastaa useamman vuoden. Kesällä 2022 suosittu lauta on ollut esimerkiksi ilmatäytteinen, leveä ja jopa 200kg kantava FitNord Aqua.

Aloittelijalle voi suositella esimerkiksi Starboardin iGo Zen SC suppailusettiä. Setti sisältää laudan lisäksi melan, pumpun, karkuremmin ja kuljetuslaukun. Setin hinta on Partioaitassa noin 650€.

Sup-lauta on muodoltaan hieman lyhyempi, leveä ja siksi vakaa sekä helposti käsiteltävä. Laudan pituus on 325cm. Lauta on suosittu perheiden keskuudessa. Settiin kuuluvan melan pituutta voi säätää joten sitä voivat käyttää eri mittaiset melojat. Tutustu Starboardin IGo Zen SC tästä.

Starboard IGO ZEN SC WITH PADDLE 10′ 8 X 33 X 5.5 – SUP-lauta

Hankintakuluja voi pienentää ostamalla laudan puoliksi vaikkapa hyvän ystävän tai naapurin kanssa. Jos et suppaile päivittäin, on vaihtoehtona myös että vuokraat lautaa toisille. Tähän tarkoitukseen löytyy myös erilaisia verkkosivuja, kuten Tori.fi tai Nettivuokraus.com

Mitä varusteita suppailuun tarvitsee laudan ja melan lisäksi?

  • Karkunaru
  • Kelluntaliivi
  • Sään mukaiset vaatteet ja vaihtovaatteet
  • Tarvittaessa pitoa lisäävät kengät
  • Juomapullo
  • Vyölaukku /juomavyö
  • Evästä pidemmille retkille
  • Vedenpitävä / vesitiivis reppu tai pakkauspussi

Lautoihin on saatavilla karkunaru jonka toinen pää on kiinni laudassa ja toinen pää kiinnitetään omaan nilkkaan. Jos laudalta tipahtaa, ei lauta pääse näin omille teilleen vaan pysyy lähellä. 

Vesillä liikkuessa on aina hyvä huolehtia omasta turvallisuudesta. Lautailussa se tarkoittaa kelluntaliivien käyttöä. Vaihtoehtoja on useita ja valinnan voi hyvin tehdä omien mieltymysten pohjalta mutta tärkeinä kriteereinä myös oma uimataito sekä paino. Valintaa tehdessä on hyvä muistaa kelluntaliivien luokitus. Jos kelluntavälineessä on merkintä 50N, tuote kelluttaa käyttäjäänsä mutta ei käännä veden varaan joutunutta selälleen. Esimerkiksi tajuttomaksi mennyt henkilö jää siten kasvot veteen päin. Merkintä 100N tarkoittaa, että liivi kääntää veden varaan joutuneen kasvot ylöspäin. Nämä liivit ovat pelastusliivejä jotka ovat väriltään kirkkaita. Liivissä on heijastimet ja mukana pilli huomion herättämistä ja avunpyyntöä varten. 

Marinepool ACTIVE VEST Unisex – Pelastusliivit / Partioaitta 34,95€

Liivit rajoittavat jonkin verran liikkumista ja vaihtoehtona näille ovat erityisesti suppailua varten suunnitellut lanneliivit, “spinlock”. Liivin sisällä on paukkupatruuna joka laukeaa kun liivissä olevaa kytkintä vedetään. Lanneliivi täyttyy paukkupatruunan voimasta käyttäjän ympärille hevosenkengän muotoiseksi. Lanneliivin voi ladata uudelleen täyttöpatruunoiden avulla. 

Muutoin varustus suppailua varten voi olla hyvin kevyt. Lämpimällä kelillä uimavaatteet sopivat hyvin. Viileämmällä säällä liikuntavaatteet. Housujen lahkeet voivat kastua jos ne ovat pitkälahkeiset koska laudalle voi tulla vettä. Yleensä laudalla ollaan paljain jaloin mutta vaihtoehtona voi olla esimerkiksi paljasjalkakengät tai talviseen avantouintiin tarkoitetut kengät jotka antavat pitoa. Kengät voivat olla miellyttävät myös rannoilla missä pohja on epämiellyttävä paljaalle jalalle. 

Lämpimällä ilmalla on myös hyvä pitää mukana juomapulloa ja pieniä eväitä, varsinkin jos suppailun tarkoituksena on kulkea pidempi reitti. Tavaroita mukana kuljettaessa on hyvä huomioida, miten niitä kuljettaa. Saatavilla on esimerkiksi kosteuden kestäviä tai täysin vedenpitäviä pakkauspusseja. Juomapullo kulkee kätevästi mukana juomavyössä / vyölaukussa, josta se on helppo ottaa ja laittaa takaisin suppailun aikana.