Talvi. Vuodenaika joka maassamme kestää pidempään kuin muut. Siltä se tuntuu ja kelien puolestakin näin on. Loka-marraskuussa alkaa mielenkiintoinen jakso kun säät vaihtelevat plussakeleistä pakkaseen. Välillä sataa vettä, välillä lunta. Useamman kuukauden aikana tämä vaihtelu muuttaa myös kuljettavan maaston pintaa. Kaikkia pintoja ei ole mitenkään mahdollista hiekoittaa tai sulattaa joten ulkoillessa on annettava periksi luonnon mahtavuudelle ja toimittava sen mukaan. Sanonnan “sateen sattuessa sateessa” voisi vaihtaa talviaikaan myös “liukkaan kelin sattuessa liukkaalla”. Ohut- ja sileäpohjaiset kengät toimivat kuin luistimet. Jos tavoitteena on käveleminen tai juokseminen ilman kokoaikaista pelkoa kaatumisesta eikä pientareen risukko tai ojanpohja houkuttele, on hyvä luoda katse kenkiin. Lähtökohta on, että talvisissa jalkineissa on pitävä kumipohja jossa on hyvä kuviointi. Jalkineita voisi tässä verrata auton kitkarenkaaseen. Lumisessa maastossa tämä on toimiva, mutta jäällä pito ei ole riittävä. Jäisellä tiellä myös autoilija liikkuu mieluiten nastarenkailla.
Nastakengät ovat hyvä ratkaisu ja voivat säästää sairaalareissulta ja murtumilta. Ne sopivat kaikille, ketkä haluavat saada hyvän, turvallisemman pidon liikkuessaan talviaikaan ulkona. Kävely tuntuu mukavan tukevalta nastojen porautuessa epätasaiseen, jäiseen alustaan. Nastakengät eivät ole enää vain ikäihmisten juttu kuten aiemmin ajateltiin vaan nykyisin jokainen omaa terveyttään ja turvallisuuttaan ajatteleva liikkuu mielellään jäisillä teillä nastakengillä kuin tavallisilla talvikengillä. Esimerkiksi koiran, varsinkin isomman, lenkkeilytys on myös miellyttävämpää eikä pienen vedon takia tule tunnetta että luistelee vain koiran tahdon mukaan perässä. Nastakengät vapauttavat kehon jatkuvasta pystyssä pysymiseen liittyvästä jännityksestä ja antavat keholle mahdollisuuden liikkua luontevasti ja tehokkaasti.
Aiempiin vuosiin verrattuna on nastakenkiin tullut tarjontaa todella paljon enemmän. Nastajalkineet ovat nykyisin myös tyylikkäitä, niitä voi käyttää niin kaupungissa kuin lenkkipolulla.
Netin hakutoiminto kertoo että miesten ja naisten nastakengät – sanoilla löytyy paljon vaihtoehtoja niin ulkoiluun kuin juoksuun. Lasten nastakengät hakusanana ei anna tuloksia. Lapsille on tarjolla hyvälaatuisia pitopohjaisia kenkiä mutta nastoja ei. Nastakenkiä löytyy yleisimmin koosta 36 eteenpäin.
Nastakengissä on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja
- käyttötarkoituksen mukaan: Juoksuun, kävelyyn, kaupunkiin
- ulkopohja: : superior contact, contagrip, kumipohja
- nastojen määrä: 12 – 20
- nastojen materiaali: Ruostumaton teräs, hiiliteräs, kuminastat, metallinasta, karbiditeräs
- nastojen mallikin voi vaihdella, esim. tähtinasta.

Esimerkiksi Icebug-jalkineissa on älykkäästi toimivat hiiliteräsnastat. Älykkääksi nastat tekee se, että ne reagoivat alustaan. Nastat pureutuvat jäähän ja lumeen, mutta lattialla ja asfaltilla nastat painuvat hieman kumipohjan sisään. Vaikka nastat painuvat hieman sisään, tulee lattiaan materiaalista riippuen jälkiä. Kenkiin on mahdollista ostaa suoja, joka sisätiloissa laitetaan nastojen suojaksi kengän pohjaan. Suojia ei ole välttämättä kovin helppo laittaa, mutta on toimiva jos viitseliäisyyttä on opetella niiden laitto.
Markkinoilla on myös nastakenkiä joissa on metallinastojen lisäksi kuminastat. Sisätiloissa liikkuessa hyvät, kun kuminasta osuu lattiaan metallinastan sijasta. Näin kävely sisälläkin on turvallista.
Kun nastakenkiä ei ollut vielä paljon tarjolla, oli myynnissä liukuesteitä, joita toki vieläkin on saatavilla. Nastallinen liukueste on hieman joustava kuminen “verkko” joka vedetään kengän päälle siten, että kengän pohjan kohdalle asettuvat nastat. Liukueste on ollut varsin hyvä keksintö mutta käytännöllisyys ei aina niinkään. Pohjallinen on usein ollut “one size fits all” eli yksi koko sopii kaikille – mallinen tai muutaman koon käsittävä malli. Tämä aiheuttaa sen, että pienemmän kengän päälle sen saa hyvin laitettua mutta käytössä pohjallinen voi liikkua niin että nastojen paikka jalan alla vaihtelee tai lipsahtaa jopa kengän sivulle. Tällöin tulee mieleen kumpi on parempi, kävellä jalassa pyörivien nastapohjallisten kanssa vai ottaako ne kokonaan pois. Liukuesteet voivat myös haitata normaalia kävelytyyliä. Artikkelin kirjoittaja otti pohjalliset pois ja lähti kauppaan etsimään tarjolla olevista nastakengistä itselle sopivia.
