Omistat ehkä aktiivisuusrannekkeen josta seuraat aktiivisuuttasi, askeleitasi ja unen määrää. Sinulla saattaa olla älysormus, joka aktiivisuuden seurannan lisäksi reagoi kehon lämpötilaan ja mittaa veren happipitoisuuden. Kiinnitätkö huomiota ravintoon, syötkö monipuolisesti ja huolehditko ravinteiden saannista lisäravinteiden avulla. Liikutko, joko hyötyliikkumalla tai harrastuksena ja nukutko hyvin. Vaivaako stressi? Oma vointi kertoo jo paljon kuinka keho voi.
Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen. Olotila muuttuu usein vähitellen, jolloin siihen samalla myös tottuu. Tapahtuu se sitten parempaan tai huonompaan. Nopeampi muutos voinnissa kyllä huomioidaan ja siihen etsitään syytä mutta hitaampaan reagoidaan hitaammin. Erilaiset elämäntilanteet ja ikä tuovat muutoksia kehon toimintaan sekä vitamiini- ja hivenaineiden tarpeeseen. Nämä ovat asioita joita ei päälle päin välttämättä huomaa eivätkä älylaitteet sitä osaa (vielä) kertoa. Jos olet kiinnostunut itsestäsi ja kehosi numeroista seuraten päivittäisiä tietoja, miksi et selvittäisi niitä.
Puhti-terveystarkastus
Puhti on palvelu, jonka avulla voit selvittää miten elimistösi voi.
Monet tekijät vaikuttavat siihen, miten energisiä olemme arjessa tai urheillessa ja minkälaiseksi terveytemme muodostuu tulevaisuudessa. Esimerkiksi vitamiinitasot ja rautavarastot vaikuttavat siihen, miten jaksamme. Kolesteroliarvot ja verensokeri eli glukoosiarvo vaikuttavat terveyteemme, vaikka näiden vaikutus ei välittömästi tunnukaan. Siksi puhti-terveystarkastus on hyvä tapa selvittää, miten oma keho jaksaa ja mihin oman terveyden ylläpito kannattaa suunnata.
Palvelun tarkoitus ei ole etsiä sairauksia tai selvittää erilaisten oireiden syytä vaan edistää hyvinvointia ja jaksamista sekä kiinnittää huomiota tekijöihin, joilla voi vaikuttaa elintapasairauksien ehkäisyyn.

Valmiit testipaketit
Puhti-terveystarkastus (suosituin) 99€ Tilaa tästä
Laaja Puhti-terveystarkastus (nainen) 129€ Tilaa tästä
Laaja Puhti-terveystarkastus (mies) 139€ Tilaa tästä
D-vitamiini ja ferritiini 49€ Tilaa tästä
Raudanpuutteen tutkimuspaketti 49€ Tilaa tästä
Raudan imeytymiskoe – Testipaketti 119€ Tilaa tästä
Laaja raudanpuutteen ja anemian tutkimus 139€ Tilaa tästä
Liikkujan terveystarkastus (nainen) 144€ Tilaa tästä
Liikkujan terveystarkastus (mies) 149€ Tilaa tästä
Raskautta suunnittelevan terveystarkastus 129€ Tilaa tästä
Kasvissyöjän ja vegaanin terveystarkastus 129€ Tilaa tästä
50+ naisen terveystarkastus 139€ Tilaa tästä
50+ miehen terveystarkastus 149€ Tilaa tästä
Kilpirauhasen testipaketti 27€ Tilaa tästä
Voit myös lahjoittaa läheisellesi hyvinvointia Puhti-lahjakortilla! Siirry ostamaan
Jos valmiista testipaketeista ei löydy sinulle sopivaa tai haluat lisätä valmiisiin terveystarkastuksiin yksittäisiä testejä voit koota oman testipaketin.
Mikä Puhti on?
Puhti, viralliselta nimeltään Puhti Lab Oy on suomalainen yritys joka tarjoaa parasta palvelua hyvinvoinnin mittaamiseen ja kehittämiseen. Perustajien ajatuksena on edistää suomalaisten hyvinvointia ja tuoda saataville helppo tapa seurata omaa terveyttä. Puhti on osa Mehiläistä.
Kenelle palvelu sopii?
Palvelu sopii sinulle, jos olet kiinnostunut oman terveyden seurannasta ja ylläpidosta laboratoriotestin avulla. Puhti – terveystarkastus antaa monipuolisesti tietoa elimistösi voinnista. Eri kohderyhmille on tarjolla sopivia testipaketteja.
Miksi Puhti-terveystarkastus?
- Kaikki testit voi tilata helposti ja nopeasti ilman lääkärin lähetettä.
- Selkeä ja edullinen hinnoittelu.
- Voit tehdä tilauksen nyt ja käydä testeissä myöhemmin kun sinulle sopii. Tilaus on voimassa vuoden tilauspäivästä alkaen.
- Testit voi ottaa useilla paikkakunnilla ympäri Suomen Mehiläisen laboratorioissa yli 75 toimipisteessä 50 paikkakunnalla. Suurin osa laboratorioista palvelee ilman ajanvarausta vuoronumerolla.
- Näytteenotto käy hetkessä ja testit analysoidaan Suomessa.
- Selkeät ja helppolukuiset raportit. Ei pelkkiä lyhenteitä ja numeroita vaan visuaaliset ja helppolukuiset tulokset.
- Tulokset saa yleensä jo seuraavana päivänä Oma Puhti – palveluun.
- Tarvittaessa saat tulokset helposti mukaan lääkärille tai ravitsemusterapeutille. Lääkärin etäkonsultaatio on tilattavissa erikseen myös suoraan palvelun kautta tulosraportilta, mikäli herää kysymyksiä tai epäilys sairaudesta tai mikäli on oireita.
- Saatavilla myös hyvinvointivalmennuksia. (Hengähdä, Lähde liikkeelle ja Syö terveellisemmin – valmennukset) 89€
- Tiedot pysyvät Suomessa korkea turvaluokituksen palvelinsalissa.

Puhti-terveystarkastus, helppoa ja nopeaa
Oman terveyden seuranta ja ylläpito on helppoa Puhdin avulla!
- Valitse sinulle sopivat testit. Tilaaminen on helppoa. Tarjolla on selkeät testipaketit joihin voit halutessasi lisätä yksittäisiä testejä. Hinnoittelu on edullinen.
- Käy Mehiläisen laboratoriossa näytteenotossa. Saat tilauksen jälkeen sähköpostilla ohjeet näytteenottoon valmistautumiseen. Sinulla on tilauksen jälkeen vuosi aikaa käydä itsellesi sopivana aikana laboratoriossa.
- Katso tulokset Oma Puhdista. Kun tulokset ovat valmiina, saat ilmoituksen tekstiviestillä ja sähköpostilla. Tämän jälkeen voit kirjautua Oma Puhti – palveluun verkkopankkitunnuksilla.
Saat selkeän näkymän omiin tuloksiisi. Näet helposti, ovatko arvosi viitearvojen sisällä. Opit myös, mitä eri arvot tarkoittavat ja miten niihin voi vaikuttaa esimerkiksi elintavoilla. Voit tarvittaessa tilata erillisenä palveluna lääkärin etäkonsultaation testien jälkeen tai voit ottaa tulokset mukaan omalle lääkärillesi.
Puhdin testeistä ei saa Kela-korvausta mutta jos työnantajasi tarjoaa sinulle etuutena ePassin, voit käyttää sitä maksutapana. Mikäli ePassilla ei ole riittävästi saldoa tilauksen tekemiseen, voit siirtää ePassiin omalta tililtä puuttuvan määrän rahaa ja suorittaa maksun koko ePassi etusaldoa hyödyntäen. ePassilla voit tilata tutkimukset vain itsellesi. Muita maksutapoja ovat mm. verkkopankkimaksut, yleisimmät luottokortit, osamaksu, lasku ja mobiilimaksut.
Puhdin suosituin testipaketti, Puhti-terveystarkastus sisältää 30 eri mittaria, jotka antavat sinulle monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana on mm. täydellinen verenkuva, kolesteroli, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toiminta.
Saatavilla on myös hyvinvointivalmennuksia terveytesi edistämiseksi. Valmennusohjelmista saat työkaluja oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin sekä jaksamisen edistämiseksi.

Mikä vaikuttaa hyvinvointiin?
Rauta on elimistölle välttämätöntä. Sillä on tärkeä rooli useissa kehon toiminnoissa. Rauta vaikuttaa jaksamiseen, hyvinvointiin ja mielialaan. Elimistömme ei kykene itse tuottamaan rautaa, joten sitä on saatava ravinnosta päivittäin. Rauta poistuu elimistöstä eritteiden ja naisilla myös kuukautisvuodon mukana, minkä vuoksi säännöllinen saanti on tärkeää. Raudanpuute on maailman yleisin ravintoainepuutos. Lue lisää..
B12-vitamiini vaikuttaa hiuksiin, kynsiin ja ihoon. Vitamiinin puutos voikin näkyä hiusten ja kynsien heikkona kuntona. Vitamiinin puutos hidastaa myös aivotoimintaa ja voi vaikuttaa erilaisten muisti- ja oppimishäiriöiden syntyyn. Vaivat saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua puutostilasta, joten vitamiinin saanti kannattaa ottaa huomioon kaikissa ikävaiheissa. Lue lisää…
Kalium osallistuu sydämen, lihasten, munuaisten ja keskushermoston aineenvaihduntaan sekä hermoimpulssin siirtoon. Kaliumin puute voi aiheuttaa sydämen laajentumista. Elimistö ei itse tuota kaliumia, joten sitä on saatava ravinnon kautta. Lue lisää…
Lue lisää tietopaketista hyvinvointiin liittyen! >>
Puhtia on helppo suositella
Urheilu-uran aikana olin tottunut siihen, että testaan oman kehon toimintaa aktiivisesti. Silloin joku muu kantoi siitä vastuun ja lähetteet tuli lääkäriltä helposti. Nyt homma on vähän toinen, koska vastuu onkin itsellä ja labraan on välillä hankala päästä ja aina pitäisi mennä lääkärin kautta.
Mulle Puhti oli mahtava ratkaisu tähän asiaan. Tuloksia oli helppo analysoida yksinkin ja heti ymmärsin, missä asioissa on korjattavaa (mm. D-vitamiini). Tää oli tosi helppo ja nopee toteuttaa. Palvelu, mitä on helppo suositella kavereille. Mika Poutala, nelinkertainen olympiapikaluistelija ja yritysten sparraaja
Uskomaton palvelu, ja huomattavasti edullisempi kuin lääkärin kautta haettuna!

Puhti todellakin yllätti helppoudellaan ja nopeudellaan! Tein liikkujan testin ja tuloksissa D-vitamiini oli punaisen puolella. Onneksi se on korjattavissa sillä, että muistaa ottaa sen purkista.
Uskomaton palvelu, ja huomattavasti edullisempi kuin lääkärin kautta haettuna!Anni Hautala, radio- ja tv-juontaja
Suosittelen, että aivan jokainen kävisi mittauttamassa arvonsa!

Olen kokenut aikaisemmin hankalaksi päästä verikokeisiin ja niiden tulkinta on ollut vaikeaa.
Puhdin kautta verikokeiden tilaaminen sekä niihin pääsy oli nopeaa ja vaivatonta. Raportti tuloksista oli helposti tulkittava ja informatiivinen. Olin yllättynyt, että tutkimuksissa selvisi, että minulla on D-vitamiinin vajetta sekä liian alhainen ferritiini. Jutta Larm, hyvinvointiyrittäjä
Helposti ymmärrettävä ulkomuoto pelkkien numeroiden sijaan

Löydin Puhdin yhteistyöblogikirjoituksen kautta. Itselleni tärkein tekijä oli tulostin visuaalinen ja helposti ymmärrettävä ulkomuoto,pelkkien numeroiden sijaan. Tätä visuaalisuutta blogissa kehuttiin ja se viimeisteli päätöksen. Tulokset tulivat todella nopeasti. Kaiken kaikkiaan jäi pelkästään hyviä fiiliksiä koko Puhtin käyttämisestä,alusta loppuun saakka. Olen suositellut useille ja tulen suosittelemaan jatkossakin Puhtia!Annu, Jyväskylä