Be Lenka Polar

Be Lenka Polar – paljasjalkakengät

Parilla tuttavallani on paljasjalkakengät. Yhdellä kesä- ja toisella talvikengät. Kolmas harrastaa juoksua ja käyttää muutenkin vapaa-ajallaan ohutpohjaisia juoksukenkiä. He kaikki ovat sanoneet pitävänsä tämän tyyppisistä jalkineista ja tavallisten kenkien käyttö on vähentynyt heidän hankittuaan paljasjalkakengät. Itse olen aiemmin käyttänyt aina paksupohjaisia tai korollisia kenkiä joista tennarit ovat ainoa poikkeus. Ajatusmaailmassani on jotain kuitenkin viime aikoina tapahtunut, sillä aloin kiinnostua näistä tuttavieni oudoista ohutpohjaisista kengistä. Koska vanhat talvitöppöseni vetelivät viimeisiään ja tarvitsin uudet, päätin tällä kertaa hankkia ohutpohjaiset talvikengät. 

Vietin yhden illan netissä kenkäkauppojen valikoimaa selaillen. Kaikista vaihtoehdoista päädyin Be Lenka Polar – kenkiin. Seuraavaksi piti miettiä, minkä väriset kengät monista vaihtoehdoista halusin. Päädyin perinteiseen mustaan.

Myyjä kertoo Polarin olevan Be Lenkan talven 20/21 malliston lämpimimmät talvikengät. Kengän päällinen on nahkaa. Kengän sisus on kauttaaltaan merinovillaa ja pohja TPU-kumia.

Kengässä on paljasjalkakenkien ominaisuudet, kuten tasainen pohja, ei kärkikäyntiä. Kengässä on tilaa varpaille, lesti on jalan muotoinen. Kengässä on ohut ja taipuisa pohja.

Muutaman päivän kuluttua tilauksesta hain kengät postista. Laatikon avatessani silmää miellytti heti musta nahka ja kengän varren mitta. Etukäteen mietitytti kengän koko, onkohan oikea. Käytän normaalisti tavallisissa kengissä kokoa 39, nyt saamani kengät ovat kokoa 41. Kengän koko on valittu jalkani mitan mukaan. Jalkateräni pituus on 25cm, siihen lisättynä n.1,5cm käyntivara tarkoittaa 26,5cm = koko 41.  

Kun laitoin jalan ensimmäisen kerran kenkään, totesin sen olevan helposti puettava sivussa olevan vetoketjun vuoksi. Kenkä tuntui heti todella mukavalta ja lämpimältä. 

Kengän malli on kovin erilainen mihin olen tottunut. Tavalliset kengät ovat kapeampia, tämä taas jalan levyinen. Koossa 41,  10cm. 

Kävelin kengillä ensin sisällä. Pohja tuntui juuri niin taipuisalta kuin odotinkin. Toisaalta kengän pohja on kovin sileän näköinen, kuinkahan pysyn pystyssä ulkona talvikelissä.. Tuntuma jaloissa on kuitenkin hyvä, uskon että näistä tulevat varmasti yhdet lempikengistäni. 

Ennen ensimmäistä ulkoilua suojasin kengät kaapista löytyneellä Lundhags (kenkämerkki) Leather waxilla. Vaha sisältää carnaubavahaa, jojobaöljyä, lanoliinia ja mehiläisvahaa. Se lupaa vedenpitävyyttä, kestävyyttä ja säilyttää nahan ominaisuudet. Perheessämme on muitakin nahkakenkiä, mm. vaelluskenkiä, joihin on käytetty samaa vahaa. Sitä on helppo levittää pienellä kankaanpalalla tai vaikkapa ihan sormella.

Kengän pohjat ovat melko tasaiset, ja urallisiin talvikenkiin tottuneena mietin, kuinka liukkaat kengät ovatkaan. Ulkona lumessa ja auratulla tiellä kävellessä kenkä ei tunnu liukkaalta. Jäisellä kohdalla kyllä, mutta näin on useimpien kenkien kohdalla. 

Kävely näillä De Lenka Polar – kengillä on varsin luontevan ja hyvän tuntuista. Olen käyttänyt niitä arkikäytössä. Työmatkoilla ja töissä, kaupassa käydessä ja lyhyehköillä parin kilometrin kävelylenkeillä.

Siistissä sisätyössäni käytän päivän aikana vaihdellen sisäkenkiä ja ulkokenkiä. Kun Polar – kengät ovat jalassa jonkin aikaa sisällä ollessa, huomaa todella merinovillan lämmittävän. Mieluiten siis käytän sisäkenkiä sisällä ja Polar – kenkiä vain ulkona. 

Ensimmäisinä päivinä kenkiä käyttäessäni, varsinkin kuluneen työpäivän jälkeen, olen huomannut miettiväni, olisiko peräti koko 42 sopivampi vai meneekö käyntivaraltaan liian isoksi. Todella tärkeää on siis mitata jalka ja lisätä käyntivara eikä tuijottaa ja säikähtää kengän kokoa. Paljasjalkakengissä voi unohtaa sen tavallisen koon, mitä yleensä käyttää. Jos kenkään on tarkoitus mahduttaa vielä villasukka, voi 2cm askelvara olla parempi kuin 1,5cm.

Nyt kun Polar-kengät ovat olleet käytössäni pari viikkoa olen niihin todella tyytyväinen. Koko on juuri oikea. Varpaat mahtuvat liikkumaan kengässä ja kävellessä käyntivara on riittävä. Varpaat eivät osu kärkeen, mutta toisaalta ei ole ”Peppi Pitkätossu” – fiiliskään. Olen käyttänyt kenkiä lähes päivittäin, puolesta tunnista kahteen tuntiin kerrallaan. Kengät ovat alkaneet muotoutua ja tuntuvat entistä enemmän omilta. 

Merinovilla lämmittää jalkaa sopivasti ainakin -8 asteisessa ilmassa. Tämän kylmempää ei ole testiaikana ollut. Kengissä on ollut toistaiseksi käytössä vain ohuehko sukka ja se on riittänyt oikein hyvin. Kun pakkaset kiristyvät -20, lienee aika sovitella tilalle paksumpaa sukkaa.. Uskon, että jalat tarkenevat silti, varsinkin jos pysyy liikkeellä.

Kapeampaan kenkämalliin tottuneena Be Lenka näytti alussa hassun leveältä. Hyvin nopeasti silmä tottui leveämpään malliin ja jalka vielä nopeammin. 

Talvea on vielä jäljellä ja pääsen ulkoiluttamaan näitä uusia lempikenkiäni vielä useasti ennen kuin aurinko lämmittää sulattaen lumet pois. 

Be Lenka Polarista olen saanut nyt niin hyvän kokemuksen, että aion hankkia paljasjalkakenkiä myös muita vuodenaikoja ja käyttötarkoituksia varten. 

Voita XXL lahjakortti, osallistu arvontaan tästä!